Hunajatila

Vuoden 2022 hunajasato nyt myynnissä

Tuoretta vaivattua, pehmeää hunajaa on tilalta nyt saatavilla. Laita tilauksesi viestinä yhteydenottolomakkeella ja käy hakemassa hunajaherkut mukaan! 

Uusi mehiläisvuosi on alkanut! Iloksemme saimme todeta, että mehiläisemme ovat talvehtineet hyvin ja pesillä käy jo melkoinen kuhina. Vaikka kevät on ollut säiden puolesta kummallista lämpötilan nousua ja laskua, mehiläisemme vaikuttavat fiksuilta tyypeiltä ja eivät hätiköineet puhdistuslennoilla ja pysyttelivät talvipalloissa melko pitkään. Nyt sikiöinti on alkanut kaikilla pesillä ja kuningattaret ovat siis selvinneet talvesta seuralaisineen. Toivotaan siis sään nopsakkaa lämpenemistä ja pajun yms. "ruokakasvien" kukinnan lähtemistä käyntiin.

Hunajamme on saanut kunniamaininnan, aivan mahtava Suomen paras hunaja 2022 -kilpailun 2. sija kiteytetyn hunajan sarjassa! 

Mehiläistarhaus ja hunajantuotanto

Hunajatilamme sijaitsee Lapinjärvellä, Lindkoskenkylässä Taasianjoen rannalla. Mehiläispesiä tarhoillamme on yhteensä 8 kappaletta. Hoidamme mehiläisiämme luonnonmukaisesti; emme käytä lääkkeitä ja annamme mehiläisillemme rauhan tehdä työtään vapaasti ja pidämme hoitotoimenpiteet aina mahdollisimman vähäisinä.

Hunajamme on täysin käsin valmistettua; poistamme hunajan pesistä, kuorimme kennot sekä vaivaamme hunajan täysin käsityönä. Hunajamme onkin aito, pientuottajan paikallinen herkku! Sivutuotteita ei toki heitetä hukkaan, vaan valmistamme ja myymme mm. vahatuotteita ja kennojen puhdistuksista ylijäänyt, kuumennut hunaja hyödynnetään paistotuotteissa.

Hunajan satokausi on Suomessa kesällä heinä-elokuussa ja hunajanmyyntimme alkaakin vuosittain sadon kypsyttyä. Myymme sadon tilamme myymälässä, kahvila Café Fanin tiloissa. Kahvilassa myymme myös satokauden hunajasta valmistettuja tuotteita, kuten ihanaa tummaa hunajamallasleipää. Piipahda ostoksille ja nauti samalla kahvilan tuotteita!

Kiinnostuitko mehiläistarhan toiminnasta? Katso alta, mitä tilalla tapahtuu näinä päivinä!

Mehiläistarhaus on muutakin kuin hunajantuotantoa

Mehiläisten tarhauksella tuotetaan toki hunajaa, mutta mehiläiset ovat myös tärkeitä pölyttäjiä. Ne osallistuvat myös hyötykasvien pölytykseen eikä ilman niitä ja vaikkapa kimalaisia olisi suomessakaan esimerkiksi syksyn mustikkasadosta tietoakaan. Joskus tarhatut mehiläiset karkaavat, ns. parveilevat. Tämä on niille luonnollinen tapa lisääntyä, mutta joskus ne saapuvat etsimään pesää ihmisille hankalasta paikasta. Jos piippuun tai puutarhaan ilmestyy komea parvi mehiläisiä, ei kannata pelästyä ja ryhtyä myrkytystoimiin, vaan soittaa meille. Parhaassa tapauksessa mehiläiset saadaan siirrettyä ja ne saavat jatkaa tärkeää tehtäväänsä tarhoillamme. Toimimme koko Itä-Uudenmaan alueella.

Huomioithan, että me emme myrkytä mehiläisiä. Tulemme mielellämme arvioimaan tilanteen ja hakemaan mehiläiset pois, mutta jos tilanne on hankala, ohjaamme teidät torjujien kanssa yhteyksiin.

Oletko kohdannut karanneen mehiläisparven? Ota yhteyttä ja haemme mehiläiset pois!